perjantai, 31. heinäkuuta 2009

Liiankin etäinen?

Onko hän kaikessa etäisessä kauneudessaan liiankin etäinen?Tuo hame...

tiistai, 28. heinäkuuta 2009

Nuoret ovat perverssejä

Akuliina Saarikosken mukaan "nuoret ovat lähtökohtaisesti perverssejä ja kokeilunhaluisia", kunnes heteromuotti latistaa heidät. Toisaalta olen lukenut, etteivät kokeilunhaluiset bi:t tai näennäisbi:t ole homopiireissä erityisessä suosiossa. Mitä siis tulee saman sukupuolen väliseen seksiin, vaikuttaa paine kahdesta eri suunnasta.

Naisten seksuaalinen liikkuma-ala on kuitenkin miehiä suurempi. Tavan tyttönen voi huoleti ilman suurta tuomion pelkoa sukeltaa kanssasiskonsa jalkoväliin. Useimpien miesten mielestä se on ainoastaan kiihottavaa. Naiset taas ovat saattaneet vähintään fantasioida samasta, eikä tyttöseksi ainakaan pääsääntöisesti kauhistuta heitä.

Miesten välinen seksi on eri asia. Erityisesti miehistä se on ällöttävää, häpeällistä ja luonnotonta. Miesten välisestä anaaliseksistä ollaan valmiita jakamaan kivitystuomioitakin, vaikka sama asia naisen kanssa toteutettuna kuuluu monien miesten mielihaluihin.

Miesten välisen (suu)seksin kammoksuminen on sikäli omituista, että se on paljon vähemmän eritteellistä kuin naisen kanssa puuhailu, kunhan osaa vetäytyä ajoissa. Naisen kauniista kukkasesta sen sijaan saattaa valua enemmän tai vähemmän tahmeaa ja tuhdin makuista mettä hyvä annos, joka jokaisen urhean on kohdattava, jos aikoo naiselleen tai satun-naiselle nannaa tehdä.

Ehkä sukupolven parin päästä miehetkin osaavat suhtautua seksiin seksinä ja hylkäävät kulttuuriin sidotun estoisuuden. Eivätköhän miehen huulet kyrvän ympärillä tunnu aivan yhtä hyvältä kuin naisenkin, jos osaa keskittyä nautintoon eikä siihen, mitä muut ihmiset asiasta ajattelevat tai siihen, olenko epänormaali ja sairas. Muutoksen myötä paranisivat puutteesta kärsivienkin mahdollisuudet.

P.s. En muista mitä olen kirjoittanut aikaisemmin. Saatan toistaa itseäni, mutta väliäkö tuolla.

lauantai, 30. toukokuuta 2009

Lomps lomps

Lomalle lomps, vaikka kyllähän työvaatteetkin kivoja ovat. Nam mikä söpöyden ja ryhdikkyyden sointuma.

torstai, 28. toukokuuta 2009

Vuokraemäntä

Haluni kypsiin, seesteisiin naisiin, jotka kantavat itsensä elämän suomalla viisaudella ja käytännönoppineella rauhallisuudella, ilmenee mm. vuokraemäntäfantasioina. Ajatus viikottaisesta maksusuorituksesta pitkän lehtipuiden varjostaman kujan päässä varakkaan ja itsetietoisen naisen luona, joka ottaisi haluamansa, on yksinkertaisesti mukava.

Kulttuurissamme esiintyy valitettavan vähän (tai näin oletan) suhteita ja valtasuhteita, joissa vanhempi nainen käyttäisi tarpeisiinsa nuorempaa miestä ja antaisi samalla nuoremmalleen juuri sen, minkä hän haluaakin. Tällainen tarpeiden kohtaamattomuus on silkkaa hukkaamista, arvokkaan asian unohtamista.

keskiviikko, 27. toukokuuta 2009

Rehellisyys tarpeissa

Selattuani satoja tai ainakin kymmeniä tunteja netin ihmissuhteita ja seksiä käsitteleviä keskusteluja, olen valmis julistamaan, että ihmiset keskimäärin ovat seksuaalisesti varsin sulkeutuneita. Osa sulkeutuneisuudesta on silkkaa estoisuutta, osa seksuaalisuuden yksiulotteisuutta ja osa pelkoa kumppanin reaktioista. Seksikkäät vaatteet sekä suu- ja anaaliseksi jo kuuluvat nuorempien sosiaalisesti hyväksytylle ehdotuslistalle, mutta parinvaihdon tai cuckoldingin ehdottamista sietää harkita tarkemmin.

Estoinen olen minäkin. Yhtäältä seksi on minulle raakaa himoa, mutta toisaalta liitän siihen rakkauden, hellyyden, huomioinnin ja suhdetta syventävän jakamisen. Nämä seksuaalisuuden kaksi eri puolta on vaikea yhdistää.

tiistai, 26. toukokuuta 2009

Heikoin lenkki, osa 1

Jos olisin helvetin rikas ja itseriittoinen, kuuluisi huveihini seksiseuran valitseminen monista tarjolle asetetuista vaihtoehdoista. Naisten arvostelu, hyväksyminen ja hylkääminen näet korostaisi valtaani, sillä pääsääntöisesti ahnaasti elehtivä sinfonia kulkee niin, että miehet tarjoavat ja naiset nyrpistävät tai avaavat. Valtaani tehostaakseni saattaisin heikkoina hetkinä rangaista ulkonäöllisesti makuuni sopimattomia, kunnes he kyynelsilmin itseään häpeäisivät ja rumuuttaan anteeksi pyytäisivät.

Näistä vasemmanpuoleisimmalla on paitsi rumat rinnat niin hän myös ärsyttää yleisolemukseltaan. Kolme muuta käskisin panemaan keskenään ja valitsisin sen jälkeen kenet valitsisin.

maanantai, 25. toukokuuta 2009

Vieraiden naisten vaatteet ovat seksikkäitä koska...

...ne voi riisua. Riisumisen ele ja lupa riisua on umpikiimaista, kurkistus luvattuun himoon ja täyttymykseen. 

sunnuntai, 24. toukokuuta 2009

Suo, kuokka ja Jussi

Maailma tihkuu seksiä pintaa pimppaa ja rintaa, koska niihin on aikaa. Olemme siunattuja hurskaalla yltäkylläisyydellä ja joutilaisuudella, jonka yhtenä täytteenä käytämme ruumiin iloja tai niiden henkistä makustelua.

Nuorille suunnattu Regina kertoo, että numerossa 5 tarjolla on ainakin seuraavat aiheet:

  • Missä tilanteessa pettäisin - 30 miestä vastaa
  • Ihannepaino, jossa olet onnellinen
  • Herkän naisen seksielämä
  • Kun mies on epävarma - missä syy?

Noilla otsikoilla herkässä teini-iässä taapertavat neidot sorjat saadaan varmasti keskittämään huomio juuri niihin seikkoihin, joita ylikorostunut hormonitoiminta puskee muutenkin pintaan liiankin kanssa.

Seksi on iloinen asia. Porno on kivaa eskapismia. Mutta herran jumala sentään, joskus pitäisi viettää suo, kuokka ja Jussi -päiviä, jolloin otettaisiin äijästä ja ämmästä mittaa. Rehellinen, rankka fyysisyys näet tappaa seksin ja miltei seksuaalisuudenkin. Ja joskus ihmisen olisi hyvä sekin kokea - ihan vain suhteellisuudentajun vuoksi, sillä koko elämä ei ole tätä, vaikka jotkut niin kuvittelevat.

Hävetkää yliseksuaaliset, hävetkää!

perjantai, 22. toukokuuta 2009

Naiselta naiselle

Ensin seinää vasten häpeämään, sitten odotuksen pelokas epävarmuus, valmistautuminen ja itse rangaistus kaksin, kolmin tai ryhmässä - kädellä tai kepillä

Äiti ja tytär.

Palvelijatar ja emäntä.

Opettaja ja oppilas.

Isäntäperhe ja aupair.

Naispomo ja sihteeri.

Naiselta naiselle on eri asia kuin mieheltä naiselle. Siinä on paljon enemmän kätkettyä, paljon enemmän valtaa.

torstai, 21. toukokuuta 2009

Jos nuori oisin ja voisin...

Jos nuori oisin ja voisin...

Tahtoisin takaisin nuo nuoruuden tunteet täydet ja terävät. Katselin tänään arviolta alle parikymppistä tiukkaa farkkupeppua, joka hehkui ja valui hymyä ja tunnetta. Tuossa iässä tunteet ovat vielä tosia. Niistä puuttuu kokemus ja suhteellisuus. Ne ovat paljaita, hyökkääviä ja määrääviä. Silloin haluihinkaan ei liity analyysiä. Nuoruuden huumassa ei edes pysty valitsemaan tyttöjen väliltä, vaan silloin valitsee melkein jokaisen tytön riippumatta siitä, onko se käytännössä mahdollista vai ei.

Joskus rinta oli pyhä. Pelkästään tytön paljas iho oli pyhä. Mihin on tuo pyhyys kadonnut? Missä on tunteen kokonaisuus ja peittävyys?

Nuoruudesta fantasiointiin liittyy lasten hyväksikäytön ongelma. Joskus kiihotun kuvasta, mutta en tiedä, kuinka vanha kuvassa keikistelevä tyttö on. Toivottavasti yli 18, edes yli 16 eikä pakotettu tai moraalittomasti mukaan juoniteltu.

Kinkkisintä ikää on päätellä aasialaisista. Tämä kaunotar lienee Suomen lakien mukaan luvallista riistaa. Uh!  

 

Missing You Blogger Template