tiistai 28. heinäkuuta 2009

Nuoret ovat perverssejä

Akuliina Saarikosken mukaan "nuoret ovat lähtökohtaisesti perverssejä ja kokeilunhaluisia", kunnes heteromuotti latistaa heidät. Toisaalta olen lukenut, etteivät kokeilunhaluiset bi:t tai näennäisbi:t ole homopiireissä erityisessä suosiossa. Mitä siis tulee saman sukupuolen väliseen seksiin, vaikuttaa paine kahdesta eri suunnasta.

Naisten seksuaalinen liikkuma-ala on kuitenkin miehiä suurempi. Tavan tyttönen voi huoleti ilman suurta tuomion pelkoa sukeltaa kanssasiskonsa jalkoväliin. Useimpien miesten mielestä se on ainoastaan kiihottavaa. Naiset taas ovat saattaneet vähintään fantasioida samasta, eikä tyttöseksi ainakaan pääsääntöisesti kauhistuta heitä.

Miesten välinen seksi on eri asia. Erityisesti miehistä se on ällöttävää, häpeällistä ja luonnotonta. Miesten välisestä anaaliseksistä ollaan valmiita jakamaan kivitystuomioitakin, vaikka sama asia naisen kanssa toteutettuna kuuluu monien miesten mielihaluihin.

Miesten välisen (suu)seksin kammoksuminen on sikäli omituista, että se on paljon vähemmän eritteellistä kuin naisen kanssa puuhailu, kunhan osaa vetäytyä ajoissa. Naisen kauniista kukkasesta sen sijaan saattaa valua enemmän tai vähemmän tahmeaa ja tuhdin makuista mettä hyvä annos, joka jokaisen urhean on kohdattava, jos aikoo naiselleen tai satun-naiselle nannaa tehdä.

Ehkä sukupolven parin päästä miehetkin osaavat suhtautua seksiin seksinä ja hylkäävät kulttuuriin sidotun estoisuuden. Eivätköhän miehen huulet kyrvän ympärillä tunnu aivan yhtä hyvältä kuin naisenkin, jos osaa keskittyä nautintoon eikä siihen, mitä muut ihmiset asiasta ajattelevat tai siihen, olenko epänormaali ja sairas. Muutoksen myötä paranisivat puutteesta kärsivienkin mahdollisuudet.

P.s. En muista mitä olen kirjoittanut aikaisemmin. Saatan toistaa itseäni, mutta väliäkö tuolla.
 

Missing You Blogger Template